perjantai 23. syyskuuta 2016

Helppo suklaakakku




Tämä resepti on jo vuosia toiminut suosikkireseptinä, erityisesti kun olen leiponut kakkuja tapahtumiin tai koulun myyjäisiin. Tämä on niin helppo ja hyvä! Ainekset vain sekoitetaan ja kakku uuniin. Tällä ohjeella tehdyistä kakuista on useamman kerran tullut positiivista palautetta, että kakku oli ollut mehevä ja hyvän makuinen. Taikinaan voi lisätä kanelia tai jotain muuta maustetta mistä tykkää. Näitä on kätevä tehdä kerralla useampi, ja monesti teen myös pienempiä kakkuja.

3½ dl sokeria
4½ dl vehnäjauhoja
3 tl leivinjauhetta
5 rkl vaniljasokeria (tätä voi halutessaan huoletta laittaa vähemmän)
1½ dl tummaa kaakaojauhetta
(1½ tl kanelia)

3 kananmunaa
1 dl maitoa

200 g sulaa voita
1 dl vettä
(sulata voi esim kattilassa ja lisää vesi, kiehauta)

Päälle:
Maitosuklaata, tummaa suklaata tai valkosuklaata

Sekoita kuivat aineet keskenään. Lisää kananmuna-maitoseos sekä voi-vesiseos.  Voi-vesiseosta ei tarvitse jäähdyttää. Voit sekoittaa sähkövatkaimella tai puuhaarukalla, ei siis vatkata vaan sekoitetaan vain.  Kaada taikina voideltuun ja korppujauhotettuun kakkuvuokaan (2 l vetoinen vuoka) ja paista 175 asteessa n. tunti. 

Kumoa, jäähdytä ja koristele suklaalla ja muilla haluamillasi koristeilla. Suklaan saat kätevästi kakun päälle siististi näin: paloittele suklaa pakastepussiin ja upota vesihauteeseen. Kun suklaa on sulanut, leikkaa pussinkulmaan pieni reikä ja valuta suklaasula kakun päälle.








6 kommenttia:

  1. Ompa sulla ihana blogi! Tästä tulee ihan ykkösjuttu mun "leipuriuralla". Ihan kokonaa en ole vielä tätä selanut. Teen sen nautiskellen.
    Mukavaa syksyä sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anne ihanasta viestistä! :) Mukavaa syksyä myös sinulle!

      Poista
  2. heippa,pitääkö tässä siis vatkata tehosekoittimella mitään? ihana blogi ja resepti menee testiin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ainekset voi sekoittaa sähkövatkaimella tai vaikka puuhaarukalla, ei siis vatkata vaan sekoitetaan vain. :) Kiitos kysymyksestä, selvennän asiaa myös ohjeeseen!

      Poista
    2. Ihania ohjeita . Aion kokeilla kaikkia ohjeitasi. Vaihdan jauhot glut . Fin mixiin .

      Poista
  3. Löysin tämän aivan ihanan ja hyvän kakkureseptin.Nopea ja helppo tehdä. Tein vieras tarjoiluun.

    VastaaPoista